05 elokuuta 2014

Sisilia&Suomi kesäloma 2014


Tein tuossa 2 viikon reissun poikakaverini kanssa Sisiliaan jossa olimme viikon ja mistä sitten lensin Rooman kautta Helsinkiin ja sieltä bussilla Tampereelle. Äitilläni oli 48.8 synttäri bileet, koska mökillä on niin kivaa kesällä! (äipän oikea synttäri olis siis joulukuussa). Pääsin siis näkemään kavereita ja sukulaisia samaan syssyyn

Sisiliassa, Catanian kaupungissa me otettiin kaikki irti ja herättiin joka aamu 8 maissa että päästiin biitsille ottaan aurinkoa ja sitten tultiin aina lounaalle/illalliselle hänen porukoittensa kotio ja vietettiin heidän kanssa aikaa.

Danilon kaveripariskunta vietti häitä lauantaina joten me mentiin sitten sinne Danilon ja sen pikkuveljen kanssa. Oli kyllä aika hienot italialaiset häät, ei mitään kirkkohäitä vaan sellaisella viinitilalla kukkulalla oli seremonia joka oli sellanen 15-20min ja sitten siitä mentiin pienten naposteluiden keskelle. Illallinen oli 5 ruokalajin sorbee ja söin mitä pystyin ( oli joitakin liharuokia... ) mutta ihan hyvät sapuskat oli! Sitten myöhemmin saatiin tanssia ja bilettää ja 12 maissa suljettiin paikka ja porukka rupesi valumaan autoille ja kotiin päin. Ihan mielenkiintonen kokemus kerrassaan! :-)

Valitettavasti jätin parhaimman Nikon kameran mökille ja kaikki parhaat kuvalaadulliset kuvat on siellä ja mulla ei muuta sitten ollukkaan kun iphonessa otettuja nyt... :-( Onneks mun lapsuudenkaveri tulee käymään kuukauden päästä niin se tuo sen kameran.









29 toukokuuta 2014

New Yorkkk!

Voi että oli hieno reissu Nykissä, oltiin reilu 7 päivää... piti siis lentää torstai iltana mutta missattiin lento.. ei tullu vaan katottua tarpeeks kotimatkan lentoa oltiin niin innokkaita jäämään! Ja sehän makso meille kummallekkin noin extra £400 puntaa... oon niin paljon reissannu ja tällänen pääs tapahtuun, en vieläkään ymmärrä. Mutta toisaalta ollaan sitä nyt naurettu ja osataan tsekata lennot paremmin ens reissuille.

Tehtiin normi sightseeingiä ilman museoita, me ei tykätä museoista ollenkaan...  ja otettiin reilu +700 kuvaa. Pupunen oli tallessa kaverin hoidossa joka nautti meidän keskusta kämpässä asumisesta viikon ja ilmotti meille että hän tulee ens kerrallakin kun me matkustellaan... tosi kiva! :-) 

Ja sitten niitä kuvia.... 






















05 tammikuuta 2014

Uusi vuosi 2014

Ja niin se vuosi vaihtui nopeasti vuodesta 2013 vuoteen 2014...

Kaikkea sitä mahtui vuoteen 2013, oli niin hyviä kuin myös huonoja. Pieni pehmoinen pupunen liittyi mun kaveriksi, tuli reissattua, olin työttömänä ja poikakaverilta meni työt alta myös, sain uusia kavereita, löysi ihanan pienen yksiön Manchesterin keskustasta jossa nyt asunut vähän yli vuoden, tuli käytyä hyvissä kekkereissä, tuli huomattua ketkä on "oikeita" ystäviä ja ketkä ei, tuli opittua monmoista itsestäni sekä kavereista

On sitä kaikkee tapahtunut matkan varrella ja nyt toivon että vuosi 2014 tulisi olemaan hyvä vuosi

Jaa eikö tätä palloo syödä?

Spinningfield - Ice Skating

Manchester Wheel is back! 

Käytiin Ilonan kanssa Dublinissa


Hilton hotellissa - tyttöjen ilta


Äiti tuli käymään Manchesterissa

Kävin leikkaamassa Katrin nurtsin

Käytiin Katrin kanssa Linnanmäellä ja oli kaunis sää
Pyöräilyä Lake Districtillä

Reppureissaaja Köpiksessä

Oli pakko käydä tsekkaamassa merenneito

Venetsia
Sisilia